Ville Kumpu ja Ilves pitkään sopimukseen

Ilves on tehnyt sopimuksen seuran oman junioriputken läpi käyneen Ville Kummun kanssa. 16-vuotiaan puolustajan sopimus on kolmen vuoden mittainen.

Ville Kumpu esiintyi kaudella 2024 jo yhdessä Ilveksen kakkosjoukkueen loppukauden ottelussa. Menneellä kaudella pitkänhuiskea puolustaja pelasi pääosin poikien P17-sarjaa. SM-pronssia voittaneessa joukkueessa Kumpu pelasi SM-sarjassa 11 ottelusta yhdeksässä. Marraskuussa Kumpu pelasi U17-poikien maajoukkueessa täydet minuutit kolmessa EM-karsintaottelussa Bosnia ja Hertsegovinaa, Portugalia sekä Liechtensteinia vastaan.

– Mahtava fiilis tehdä sopimus oman kasvattajaseuran kanssa. Olen mielestäni puolustajaksi suhteellisen nopea ja pystyn liikkumaan nopeasti kokooni nähden, kertoo Ville Kumpu.

Kumpu on harjoitellut joulukuun ajan edustusjoukkueen mukana. Hän pelasi myös Ilveksen harjoitusottelussa KuPSia vastaan ensimmäisen puoliajan ja esiintyi edukseen.

– Valmennukselta ja pelaajilta on tullut hyviä neuvoja ja ohjeita omaan pelaamiseen. On ollut hienoa päästä harjoittelemaan miesten kanssa. Pyrin keskittymään omaan tekemiseen ja parantamaan joka päivä, sanoo Kumpu.

– Hienoa, että pääsimme sopimukseen erittäin potentiaalisen ja isoja kehitysaskeleita viime vuosina ottaneen Ilves-kasvatin kanssa. Villellä on modernin keskuspuolustajan profiili, ja hän pystyy avaamaan peliä monipuolisesti. Hän on myös vahva pääpalloissa sekä omaa hyvän nopeuden, jolla puolustaa isoja tiloja. Pitkä sopimus mahdollistaa meille molemmille hyvin aikaa jatkaa työntekoa ja kehittymistä kohti yhteisiä tavoitteita, kommentoi Ilveksen urheilutoimenjohtaja Miika Takkula sopimusta.

Ilveksen sopimustilanne kaudelle 2025

Maalivahdit (3)

Johannes Viitala (2025), Otso Virtanen (2026), Lucas Väyrynen (2025)

Kenttäpelaajat (23)

Lauri Ala-Myllymäki (2026), Felipe Aspegren (2025+1), Danila Bulgakov (2025+1), Noel Hasa (2025+1), Teemu Hytönen (2026), Oiva Jukkola (2025), Abdoulaye Kanté (2025), Matias Kivikko Arraño (2025+1), Ville Kumpu (2027), Tatu Miettunen (2025+1), Oskari Multala (2026), Aapo Mäenpää (2025+1), Juhani Pikkarainen (2025), Anton Popovitch (2026), Roope Riski (2025), Tomas Sovelius (2026), Maksim Stjopin (2025), Sebastian Suvanne (2025+1), Marius Söderbäck (2026), Arttu Tulehmo (2026), Vincent Ulundu (2025+1), Nils Veinbergs (2027), Joona Veteli (2025)