Ilves kaatoi KuPSin Liigacupin avauksessa

KuPS

Ilves

Varoitukset

1

2

Kentältä poistot

0

0

Ilves avasi Liigacupin vierasvoitolla KuPSista, joka kaatui Vincent Ulundun ja Santeri Haaralan maaleilla lukemin 0–2. Liigacupin ottelut jatkuvat ensi viikon lauantaina, jolloin Ilves isännöi Pirkkahallissa VPS:ää.

Ilves lähti kauden ensimmäiseen kilpailulliseen otteluunsa lukuisten poissaolojen harventamalla kokoonpanolla. Ottelusta olivat sivussa muun muassa Jorginho, Joona Veteli, Lauri Ala-Myllymäki, Anton Popovitch, Aapo Mäenpää, Roope Riski, Maksim Stjopin, Matias Kivikko Arraño, Danila Bulgakov ja Arttu Tulehmo.

Ilveksen Santeri Haaralalle pelattiin kolmannella peliminuutilla vetopaikka rangaistusalueen sisällä, mutta laukaus pysähtyi KuPS-puolustajaan. Ottelun ensimmäinen varoitus jaettiin jo kuudennen minuutin kohdalla, kun KuPSin Axel Vidjeskogin katkoyritys napsahti Oiva Jukkolan jalkaan.

17 minuutin kohdalla kotijoukkue oli lähellä siirtyä johtoon, kun Vidjeskog jakoi pallon kuudentoista rajan tuntumassa vierelleen Clinton Antwille, jonka vasemman jalan laukaus painui oikealta puolelta ohi. Viisi minuuttia myöhemmin KuPS pelasi kulmapotkunsa lyhyenä, jota seurasi Antwin keskitys takatolpalle. Hyvältä paikalta puskemaan päässeen Ibrahim Cissen jatko suuntautui myös ohi etukulmasta.

Ensimmäisellä vartilla pallonhallinta oli lievästi Ilveksellä, mutta sen jälkeen avausjaksoa mentiin KuPSin komennossa. Seuraava hyvä tilanne avautui päätyrajalta tulleen syötön jälkitilanteesta keltapaitojen Otto Ruopille, jonka alakulmaan suuntautuneen laukauksen blokkasi Juhani Pikkarainen.

Ottelun avausmaalista vastasi Ilves 37. minuutilla. Santeri Haarala hyödynsi nopean mahdollisuuden rajaheittoon, joka vapautti pystyyn juosseen Vincent Ulundun KuPSin linjan taakse. Ulundu käytti tilaisuutensa ja tuikkasi haltuunottonsa jälkeen pallon sisään etukulmasta. Vuoden 2024 ensimmäinen Ilves-maali siirsi tupsukorvat 0–1-johtoon.

Jakson lopussa Ilveksen korkea prässi ja syötönkatko oli vapauttaa Santeri Haaralan läpi KuPS-maalivahti Johannes Kreidliä vastaan, mutta hyökkääjän haastoyritys jäi tilanteessa vaisuksi. Ulundun osuma jäi siten ensimmäisen puoliajan ainoaksi.

 

Vahva alku toiselle puoliajalle

Ilves tuli toiselle jaksolle kotijoukkuetta terävämpänä ja sai myös mieleisensä alun, kun kuudentoista rajan kulmalta lähtenyt Santeri Haaralan vasemman jalan laukaus upposi sisään etukulmasta. 48. minuutilla syntynyt maali vei Ilveksen 0–2-johtoon.

Haarala sai heti perään tilaisuuden iskeä uudestaan päästyään KuPSin puolustuslinjan taakse Oiva Jukkolan hyvästä pystysyötöstä, mutta Johannes Kreidl torjui Ilves-hyökkääjän ensimmäisen vedon ja Samuli Miettinen ehti siivoamaan toisen yrityksen lähes maaliviivalta. Noin kolmen minuutin päästä edellisestä Haarala oli jälleen yksin läpi Kreidliä vastaan, mutta vasemman jalan laukaus karkasi avopaikassa karkeasti ohi.

Ottelun toisen varoituksen vastaanotti 56. minuutilla Ilveksen Felipe Aspegren, joka joutui rikkomaan keskialueella pallonmenetyksensä jälkeen. Hetkeä myöhemmin Ilves teki ensimmäiset vaihtonsa, kun Juhani Pikkarainen ja Oiva Jukkola tekivät tilaa Tatu Miettuselle ja Doni Arifille.

64 minuutin jälkeen Ilveksen Otso Virtanen sai tehdä hyvän torjunnan, kun Jaakko Oksanen tykitti 20 metristä kohti takakulmaa. Heti perään Ilves loi toisessa päädyssä avopaikan, jossa Santeri Haarala ja Doni Arifi petasivat Marius Söderbäckille tilaisuuden kolmanteen maaliin. Söderbäck harhautti tilanteessa vielä yhden KuPS-pelaajan, mutta laukaus suuntautui täysin päin Johannes Kreidliä.

73 minuutilla Tatu Miettusen rike tuotti puolustajalle varoituksen ja KuPSille vapaapotkun kuudentoista alueen kulmalta. Juonikas vapaapotkukuvio tuotti irtopallon noin kymmeneen metriin, mutta laukaus painui Ilves-pelaajan kautta kulmapotkuksi, josta ei seurannut tulosta.

Seuraavien minuuttien aikana molemmat joukkueet tekivät vaihtoja. Ilveksestä kentälle tulivat Iiro Talvitie ja Paul Ejeh, joille tilaa tekivät Santeri Haarala ja Noel Hasa. 81. minuutilla KuPSin Arttu Heinonen oli hyvin lähellä tuoda kotijoukkueen maalin päähän, mutta vitosen viivalta lähtenyt pusku suuntautui niukasti ohi etualakulmasta.

Seuraavat vaihdot nähtiin 83. minuutilla, kun Ilveksen Jaakko Moisio ja Justus Ojanen tulivat kentälle Jere Riissasen ja Vincent Ulundun tilalle. KuPSin edellisessäkin tilanteessa tekopaikassa ollut Arttu Heinonen sai pian toisenkin mahdollisuuden, mutta Otso Virtanen torjui hyvään pystysyöttöön kiinni päässeen Heinosen laukauksen.

Ottelun viimeisetkään minuutit eivät tuoneet enää muutosta lukemiin. 0–2-vierasvoitto Vincent Ulundun ja Santeri Haaralan maaleilla takasi Ilvekselle kolme pistettä Liigacupin avauksesta.

Liigacupin ottelut jatkuvat ensi viikolla, jolloin Ilves isännöi VPS:ää. Lauantaina 3.2. Pirkkahallissa pelattava ottelu käynnistyy klo 14.45.

 

Kommentit, päävalmentaja Joonas Rantanen:

– Voitto ja kolme pistettä lämmittävät tietenkin mieltä. Joukkueemme on harjoitellut hyvin ja tehnyt paljon töitä, joten olen iloinen, että pelaajamme saivat siitä nyt palkinnon. Isona hyvänä asiana näin pelissä sen, että pystyimme sopeutumaan peliin ja parantamaan selkeästi toiselle jaksolle. Loimme sen alussa paljon maalipaikkoja, joista olisimme voineet lisätä johtolukemiamme.

– Ensimmäinen puoliaika puolestaan oli kelpo alkua lukuun ottamatta vaikea. Emme saaneet korkeassa prässissämme kunnolla painetta pallolliselle ja puolustimme liian matalalla. Pallonhallintajaksomme jäivät myös lyhyiksi, kun menetimme pallon usein liian nopeasti.

– Kokoonpanostamme puuttui paljon pelaajia, mutta oli tietenkin hienoa, että nuoret pelaajamme saivat hyvin vastuuta. Monelta heistä nähtiin hyviä esityksiä, ja joukkueena pystyimme parantamaan pelaamistamme ottelun aikana. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikon kotiotteluamme.

 

Liigacup: KuPS–Ilves 0–2 (0–1)

0–1 Vincent Ulundu 37’

0–2 Santeri Haarala 48’

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv, C), 42 Felipe Aspegren, 4 Mohammed Umar, 5 Juhani Pikkarainen, 20 Jere Riissanen, 24 Abdoulaye Kanté, 23 Noel Hasa, 17 Marius Söderbäck, 19 Oiva Jukkola, 29 Santeri Haarala, 9 Vincent Ulundu

Vaihtopelaajat: 6 Doni Arifi, 13 Konsta Lintilä, 16 Tatu Miettunen, 21 Paul Ejeh, 26 Jaakko Moisio, 27 Justus Ojanen, 30 Iiro Talvitie, 32 Lucas Väyrynen (mv)

 

Artikkelikuva: Jimi Soinila