Ilves haki voiton Vaasasta – Mestaruus ratkeaa päätöskierroksella

VPS

Ilves

Varoitukset

1

0

Kentältä poistot

0

0

Ilves raastoi 0–2-vierasvoiton VPS:stä ja vei ratkaisun Veikkausliigan mestaruudesta kauden päätöskierrokselle. Keltavihreiden maalintekijöinä toimivat Joona Veteli ja Marius Söderbäck. Kapteeni Otso Virtanen pelasi kolmannen peräkkäisen nollapelinsä.

Ilveksen kokoonpano oli muuten ennallaan edellisestä HJK-ottelusta, mutta tällä kertaa hyökkäyksen kärjessä avasi Helsingissä voittomaalin laukonut Roope Riski, kun taas Veikkausliigan syyskuun pelaajaksi valittu Adeleke Akinyemi aloitti penkiltä.

Perjantai-illan ottelu Vaasassa lähti käyntiin tasaisesti. Kummallakin joukkueella oli omat hallintajaksonsa, mutta ensimmäisen vartin aikana ei vielä nähty maalipaikkoja. 18. minuutilla vahvasti prässännyt Joona Veteli oli lähellä ryöstää pallon VPS:n alimmalta pelaajalta, mutta peliväline kimposi Ilves-pelaajan kannalta väärään suuntaan, eikä tilanteesta syntynyt sen kummempaa uhkaa.

Pari minuuttia myöhemmin Oiva Jukkolan keskitys oikealta laidalta painui rangaistusalueen läpi toiselle puolelle Jorginholle, joka pääsi laukomaan kelpo paikalta. Portugalilaisen takakulmaa tavoitellut matala laukaus kuitenkin pysähtyi maalinedustalla kotijoukkueen Martti Haukiojaan. 25 minuutin pelin kohdalla Jukkola toimitti pallon maaliin Lauri Ala-Myllymäen syötöstä, mutta jälkimmäinen oli jo ehtinyt tilanteessa hieman paitsion puolelle.

Kuva: Juha Lahti / Apollo Photo

Seuraavaksi Roope Riski ampui napakasti volleysta otettuaan pallon ensin laadukkaasti haltuun ilmasta, mutta laukaus suuntautui kohti maalivahti Teppo Marttista. Tulosta ei vielä syntynyt, mutta Ilves oli ottanut pelistä vahvempaa otetta edellisen kymmenminuuttisen aikana.

34. minuutilla oli vuorossa VPS:n toistaiseksi paras maalipaikka, kun Alfie Cicale tarjosi syötön rangaistusalueen rajalla Luka Smythille. Tällä olisi ollut tilaa vielä edetäkin kohti maalia, mutta australialainen päätyi 14 metristä lähteneeseen laukaukseen, jonka Otso Virtanen poimi varmasti kiinni. Neljä minuuttia myöhemmin Evgenii Bashkirov laukoi 20 metristä suoraan Emmanuel Oguden syötöstä, mutta pallo kiersi ohi vasemmalta.

Kotijoukkueen paine jatkui vielä seuraavien minuuttien ajan tuomatta kuitenkaan tulosta. Molemmilla joukkueilla oli avausjaksolla omat hetkensä, mutta tauolle mentiin tilanteessa 0–0.

Ilves menee johtoon, ratkaisu lopussa

VPS teki tauolla yhden vaihdon, jossa Joonas Vahtera tuli kentälle Alfie Cicalen tilalle. Toinen puoliaika alkoi ilvesläisittäin parhaalla mahdollisella tavalla, kun keltavihreät hyödynsivät VPS:n virheen ja iskivät ottelun avausmaalin.

Prosber Ahiabun syöttö alaspäin oman rangaistusalueen rajalla epäonnistui, ja Lauri Ala-Myllymäki pääsi kiinni palloon. Ilves-kasvatti tarjosi syötön keskelle kymmeneen metriin Joona Vetelille, jonka laukaus upposi sisään maalivahti Teppo Marttisen käden kautta. Ilveksen 0–1-maali syntyi 48. minuutilla.

Viitisen minuuttia myöhemmin Doni Arifi laukoi rangaistusalueen rajalta Oiva Jukkolan antaman kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta pallo nousi päätykatsomon puolelle. Ilves teki ensimmäiset vaihtonsa 59. minuutilla, jolloin Lauri Ala-Myllymäki ja Roope Riski tekivät tilaa Maksim Stjopinille ja Adeleke Akinyemille.

62. minuutilla kotijoukkueen Luka Smyth pääsi puskemaan Evgenii Bashkirovin keskityksestä, mutta hyökkääjä ei saanut jatkoonsa kunnolla voimaa. Hetkeä myöhemmin Smyth sai toisen, pykälän paremman tilaisuuden, kun australialaiselle avautui tilaa rangaistusalueen rajalla. Nopeasti reagoinut Tatu Miettunen kuitenkin selvitti tilanteen liu’ullaan ja blokkasi vedon kulmapotkuksi. Erikoistilanteessa korkeimmalle nousi VPS:n Mikko Pitkänen, jonka pusku suuntautui vasemmalta ohi.

Ottelun seuraavat vaihdot tulivat 70. minuutin molemmin puolin. VPS toi kentälle Emmanuel Oguden ja Juho Hyvärisen tilalle Teemu Hytösen ja Antonio Almenin. Ilvekseltä Oiva Jukkola teki tilaa Marius Söderbäckille.

Ilves-kapteeni Otso Virtanen teki hyvän torjunnan 74. minuutilla, kun Joonas Vahtera nousi keskeltä laukaisuetäisyydelle ja ampui terävästi kohti yläkulmaa. Ottelun ensimmäisen varoituksen sai Martti Haukioja 83. minuutilla protestoituaan Ilveksen saamaa vapaapotkua.

Ilveksen hyökkäyspelaaminen jäi toisella puoliajalla varsin vaatimattomaksi, mutta keltavihreät puolustivat sydämellä ja lukemat tulostaululla olivat edelleen kunnossa tamperelaisittain. Viime otteluille tuttuun tapaan Joshua Akpudje tuli vielä kentälle loppuhetkiksi tilkitsemään puolustuspäätä. Lisäajan ensimmäisellä minuutilla tehdyssä vaihdossa kentältä poistui Anton Popovitch.

Ilves selvitti kotijoukkueen viimeisetkin yritykset onnistuneesti ja iski lopullisen ratkaisun aivan ottelun lopussa. Jorginho tarjosi ylivoimahyökkäyksessä rangaistusalueen vasemmalta laidalta syötön keskelle Marius Söderbäckille, joka otti pelivälineen haltuun ja ampui vastustamattoman laukauksen vasemman tolpan juureen lisäajan neljännellä minuutilla muuttaen lukemiksi 0–2.

Kolmannessa peräkkäisessä ottelussa maalin puhtaana pitänyt Ilves haki Vaasasta täydet pisteet ja nousi sarjataulukon kärkipaikalle ennen huomista SJK–KuPS-ottelua. Voitto varmisti joka tapauksessa sen, että Veikkausliigan mestari ratkeaa vasta sarjan päätöskierroksella lauantaina 19.10.

Kuva: Juha Lahti / Apollo Photo

Päävalmentaja Joonas Rantasen kommentit:

– Todella arvokas voitto ja kolme pistettä. Kolmas peli putkeen, kun ei päästetä maalia. Pelaajat tekivät valtavasti töitä tänään kentällä, ja siihen pitää olla tyytyväinen.

– VPS oli hyvä ja aika odotetunlainen. Ne haasteet, mitä pystyimme ehkä ennakoimaankin, niin niitä tuli tässä pelissä. Jos me yleensä pystymme itse pallon kanssa luomaan etua, niin tänään me emme siihen kauhean hyvin pystyneet. On selvä asia, että sinne jää selkeästi parannettavaa tästä pelistä.

– Vaikka ei ollut välttämättä meidän paras pelimme tänään, niin mahtava loppuhuipennus on tulossa kaudelle. Odotamme jo innolla viimeistä peliä Tammelassa. Ajattelen, että me ansaitsemme sen, missä nyt olemme.

– Iso kiitos kannattajillemme mahtavasta kannustuksesta ensin Helsingissä ja tänään Vaasassa. He antavat paljon energiaa joukkueellemme myös vieraspeleissä, ja yhteisöllisyys välittyy kaikin puolin.

VPS–Ilves 0–2 (0–0)

0–1 Joona Veteli 48’

0–2 Marius Söderbäck 90+4’

Yleisömäärä: 2893

Tilastot: Veikkausliiga.com

Ilveksen kokoonpano

1 Otso Virtanen (mv) (C), 5 Juhani Pikkarainen, 16 Tatu Miettunen, 22 Aapo Mäenpää, 3 Jorginho, 6 Doni Arifi, 14 Anton Popovitch (44 Joshua Akpudje, 90+1’), 19 Oiva Jukkola (17 Marius Söderbäck, 71’), 7 Joona Veteli, 15 Lauri Ala-Myllymäki (8 Maksim Stjopin, 59’), 10 Roope Riski (18 Adeleke Akinyemi, 59’)

Käyttämättömät vaihtopelaajat: 12 Ville Seppä (mv), 2 Matias Kivikko Arraño, 20 Isaac Atanga

Seuraava ottelu

Ilveksen kausi huipentuu kotiotteluun SJK:ta vastaan loppuunmyydyllä Tammelan Stadionilla lauantaina 19.10. Päätöskierroksella pelataan Suomen mestarudesta, mutta lähtöasetelmat kamppailuun riippuvat huomisen SJK–KuPS-ottelun tuloksesta. Kauden päättävä kotiottelu on jo loppuunvarattu, mutta yksittäisiä lippuja voi vielä vapautua Lippupisteen verkkokauppaan. Nähdään Tammelassa!