Kansainvälinen yhteisö- ja vastuullisuusseminaari Tammelan Stadionilla 11.10.2024

llves ja Tammelan Stadion järjestävät kansainvälisen yhteisö- ja vastuullisuusseminaarin ”Jalkapallon voimalla kohti parempaa huomista” Tammelan Stadionin 3. kerroksen Mercedes Clubilla perjantaina 11.10.2024.

Seminaaripäivän aikana kuullaan yhteisö- ja vastuullisuustoiminnasta osana urheilun toimintaympäristöä. Keskiössä on jalkapallon kautta mahdollistettava vaikuttavuustyö yhdessä sidosryhmien ja kumppanien kanssa.

Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja alan kansainväliseltä huipulta sekä ajankohtaisia teemoja llveksen ja Tammelan Stadionin esimerkkien kautta. Seminaarin kansainväliset puhujat ovat Johnnie Garside ja Seán McCabe. Ohjelmaan sisältyy myös kahvin tuoksuisia verkostoitumismahdollisuuksia, stadionkierros sekä herkulliset buffet-lounastarjoilut.

Johnnie Garside on tehnyt pitkän uran Valioliiga-joukkue Evertonin kansainvälisesti useaan otteeseen palkitun yhteisö- ja vastuullisuustyön parissa. Parhaillaan hän työskentelee saman teeman parissa EFL:ssä (English Football League) tukien 72 englantilaisen huippujoukkueen työtä.

Seán McCabe on toiminut urallaan asiantuntijana mm. YK:n ilmastonmuutosyksikössä sekä eurooppalaisten huippujalkapalloseurojen yhteiskunnallista työtä koordinoivassa EFDN-verkostossa (European Football for Development Network). Nykyään hän toimii Irlannin pääsarjajoukkue Bohemian FC:n vastuullisuusjohtajana. McCabe on tunnettu asiantuntija ja vaikuttaja eurooppalaisessa jalkapalloseurayhteisössä, kun puhutaan siitä, miten jalkapallon avulla on mahdollista muuttaa huomista paremmaksi.

Alta löydät koko seminaaripäivän mielenkiintoisen ohjelman aikatauluineen sekä puhujatiedot. Ilmoittaudu mukaan oheisesta linkistä ja varmista paikkasi. Seminaarin hinta on 79 € / hlö. Hintaan sisältyvät seminaariohjelma, kahvit, herkullinen buffet-lounas sekä stadionkierros.

ILMOITTAUDU TÄSTÄ!

9.00 Ovet auki

  • Aamukahvit ja verkostoituminen

9.30 Seminaarin avaus

  • Risto Niklas-Salminen, Toimitusjohtaja, Ilves Football ja Tammelan Stadion

9.35 Parasta Aikaa Yhdessä – Merkityksellisyyden kulttuuria rakentamassa

  • Olli Vakkala, Yhteisö- ja vastuullisuuskoordinaattori, Ilves Football ja Tammelan Stadion

10.15 Stronger, Healthier and More Active Communities through Football

  • Johnnie Garside, National Programme Manager, English Football League (EFL) in the Community

11.00 Lounas

11.45 Jalkapalloa kaikille – yli 5000 pelaajan ja toimihenkilön voimalla

  • Pekka Huikuri, Johtaja, Ilves Futis-Liiga

12.15 Climate Captains – Community-led Development for Climate Action

  • Seán McCabe, Head of Climate Justice & Sustainability, Bohemian FC

13.00 Tammelan Stadion alustana strategiselle ja vastuulliselle yhteistyölle

  • Kumppanipaneelissa kuullaan muutamien stadionin pääyhteistyökumppanien terveisiä ja keskustellaan urheilu- ja yrityskumppanuuksien mahdollisuuksista

13.30 Päätössanat

  • Kahvit ja verkostoituminen

13.45 Stadionkierros halukkaille

Kuva: EFDN

Kuvassa seminaarin esiintyjistä Seán McCabe osana EFDN-vuosikonferenssin asiantuntijapaneelia